demokratia, hyvinvointiyhteiskunta, kansalaiskeskustelu

Mikä Suomessa mättää? Hieman ristiriitaista.

Taloustutkimus selvitti YLE:n toimeksiannosta: ”Mikä Suomessa mättää? Suomalaisten pahin pelko on työttömyys, toisena tulee hallitsematon maahanmuutto. Kolmanneksi suurin ongelma ovat lepsut päättäjät. Suomalaiset haluavat silti, että ongelmat ratkaisee nykyinen hallitus (vain 4% halusi hallituksen vaihtoon). Tarkempaa jurppimislistaa voi selata täältä. Jatka lukemista ”Mikä Suomessa mättää? Hieman ristiriitaista.”

hallitus, työelämä

Työuria pidennetään nuorten työpaikkatakuulla

Kiviniemi-Kataisen virkamieshallitus pyrkii pidentämään työuria sen helpoimmasta päästä, eli alkupäästä. Ensi vuoden budjettiesityksessä on panostuksia opetukseen ja muutoksia opintojen rakenteisiin niin, että opiskelijoilla olisi mahdollisuus valmistua aikaisemmin. Oikeana tavoitteena on, että tutkinnon saaneet siirtyisivät nykyistä nopeammin työelämään. Pääsisivät oman leivän syrjästä kiinni, ja näin itsenäinen työura urkenisi. Jatka lukemista ”Työuria pidennetään nuorten työpaikkatakuulla”