demokratia, erottaminen, kaupunginhallitus, kunnallishallinto, kuntavaalit

Miksi Portti ”ei ollut edes katuvinaan”?

Lapin Kansassa (24.3.2021) ns. alakertajutussa käsiteltiin Rovaniemen valtuuston kokousta tavalla, jota täytyy kommentoida. Siinä kirjoitettiin moittivaan tyyliin, että ”Portti ei ollut edes katuvinaan”.

Osallistuessani tutkintapyynnön tekemiseen käytin laillista oikeuttani luottamustoimessa. Siihen kuuluu myös harkinta kantelun, selvityspyynnön tai tutkintapyynnön tekemiseen. Harkintavalta ja samalla vastuu siinä on täysin minulla itselläni.

Jatka lukemista ”Miksi Portti ”ei ollut edes katuvinaan”?”
demokratia, hyvinvointiyhteiskunta, kansalaiskeskustelu

Mikä Suomessa mättää? Hieman ristiriitaista.

Taloustutkimus selvitti YLE:n toimeksiannosta: ”Mikä Suomessa mättää? Suomalaisten pahin pelko on työttömyys, toisena tulee hallitsematon maahanmuutto. Kolmanneksi suurin ongelma ovat lepsut päättäjät. Suomalaiset haluavat silti, että ongelmat ratkaisee nykyinen hallitus (vain 4% halusi hallituksen vaihtoon). Tarkempaa jurppimislistaa voi selata täältä. Jatka lukemista ”Mikä Suomessa mättää? Hieman ristiriitaista.”

demokratia, politiikka

Meitä huijataan. Sen pitää loppua. #Spanishrevolution

Espanjassa on tärkeät alue- ja kuntavaalit. So what – tuumaa Toukokuun 15. päivän liike. Mieluummin toreille ja kaduille, kuin äänestykoppiin. Äänestäminen eri korruptiopuoluieden väliltä ei liikettä kiinnosta. Äänestäminen ja näennäisdemokratia ovat huonoa ”realityshowta”, jonka päänäyttelijätkin ovat vastenmielistä katsottavaa. Korruptio kukoistaa, ja puolueiden välinen syyttely ei sytytä suuttuneita rientämään vaaliuurnille. Kansalaisia ei näytä kiinnostavan puolueiden kinastelu talouskurimuksen syyllisistä tai totuuden vääristelijöistä. Jatka lukemista ”Meitä huijataan. Sen pitää loppua. #Spanishrevolution”