Ei kategoriaa

Umpikepulainen visioi hulvattomasti

Lapin Kansassa 1.10.2016 Umpikepulaiseksi itsensä korottanut ja nimittänyt Esko Fält julisti, että vasemmistoliiton ja vihreiden kannattaisi liittää hynttyyt yhteen. Perusteeksi hän esitti itse keksimiään ja puolihuolimattomia heittoja. Mitä enemmän näitä heittoja oli, sitä vähemmän tilaa jäi itse faktoille. Ja niin kirjoittajan oma mielikuvitus sai yliotteen koko kirjoituksesta. Se on sääli.

Esko kirjoittaa näin: ”Yhteinen näkemys on myös maatalouden tilanteen hankaloittaminen esimerkiksi häkkikanalat ja parsinavetat poistamalla.”

Mihin sinä olet unohtanut uuden eläinsuojelulain, jossa kielto koskisi uusia navetoita ja siirtymäkauden jälkeen vanhojakin navetoita. Ruotsissa uusien parsinavetoiden rakentaminen kiellettiin 2007. Itävallassa parsinavettaan on tarvittu erillislupa vuodesta 2007. Norjassa parsinavetat on kielletty. Vanhoille navetoille on annettu siirtymäaikaa 30 vuotta. Nyt väität kuitenkin ykskantaan, että Anderssonin ja Niinistön vaatimuksesta ”Parsinavetat Suomesta poistetaan”. Se ei ole totta.

Valtionvelasta kirjoitat, että, ”Molemmat kannattavat valtion lisävelan ottamista tulevien sukupolvien maksettavaksi.” Ei se noin mene.

Ex keskustan puheenjohtaja, nykyinen OECD:n apulaispääsihteeri Mari Kiviniemi korosti, että lisävelan ottaminen järkeviin investointikohteisiin on kannattavaa ja järkevää. Nyt sitä velkaa silti otetaan 5,5 mrd €, eikä käännettä ole näköpiirissä tällä vaalikaudella. Kumpaa moitit? Sitä, että syömävelkaa otetaan? Vai sitä, että kannatetaan elvytysvelan ottamista?

Yrittämisestä kirjoitat, että ” myös yrittäminen ja yritystoiminnan vähäinenkin tukeminen on tämän huuhaakaksikon agenda.” Tuossahan ei ole päätä eikä häntää. Nyt on kirjoittajalla ajatus katkennut, ja pännä silti raapustanut olemattomia ajatuksia paperille.

Julkaistu: Lapin Kansa 5.10.2016

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s