eduskuntavaalit, Ei kategoriaa, Vasemmistoliitto

Ei tästä takkia tullut

Väitän, että kukaan pahimmissakaan painajaisissa tai vaalien merkkejä lukemalla ei voinut edes kuvitella tällaista tulosta ja tappiota. Kaikki järjelliset ja ymmärrettävissä olevat seikat kertoivat päinvastaista.

Kun mikään ei riitä…

En pätkääkään epäile – Vaalitulos oli masentava, turhauttava ja traumaattinen kokemus. Kampanjassa oli paljon hyviä aineksia, mutta olivatko ajoitus, painotukset, askelmerkit ja tekemiset oikeita ja tuloksellisia asioita? Jalkautuminen oli rohkeaa, reipasta ja ennakkoluulotonta. Mutta pitääkö siinäkin kaikkien jalkautua samaan aikaan saman pysäkin kupille? Kierrätys ja vuoronvaihto on muistettava vastaisuudessa. Esim. nyt ehdokkaiden jako kolmeen olisi ollut tehokkaampaa.

Kuka tuntee Jounin kaupan?

Missä se on? Kuka sen omistaa? Minkä näköinen on Jouni? Mistä se on tunnettu? Käsi pystyyn, kuka ei tunne! Miksi se panostaa some-näkyvyyteen?

Some on muuttanut uutismedian pelisäännöt. Se on huomattu ja siihen on reagoitu mediassa. Kertokaapa miksi se ei vaikuttaisi myös siihen, miten mediaa kulutetaan? Miksi tappelemme vastaan? ”Yllättävän pieni taitaa olla somen merkitys” tai että se ei luo kuin ”illuusioita”. Se on ”höpö” väline.

Luo se niitäkin ja vihasivustoja, huijauksia ja niitä seuraavia sopulilaumoja, joka koostuu keskivertokansalaisista – meistä.  Nettiraivo nousi esim. sen opettajan toimesta, joka osti Stokmannin herkkuosastolta herkkuja. Huijasi meitä kaikkia laidasta laitaan valtaisaan nettiraivoon vanhusten ateriapalvelujen tasosta.

Päivän lehti luetaan kotona aamukahvipöydässä. TV:tä töllötetään kotona iltasella. Kuinka paljon notkutaan netissä, joka on joko povitaskussa tai käsilaukussa. Älypuhelinta räplätään töissä, ruokiksella, iltakaljalla, jopa mettäreissulla.

Ensin luodaan uhka. Saadaan aikaan pelko. Pelkoon tarjotaan syli. Pelokkaalle ihmiselle sylistä käy soinit, stubbit, natot…(Voitto Kuosmanen FB-päivitys). Hyvin sanottu.

Omituisessa mediailmastossakin selkeä poliittinen sanoma/viesti voidaan saadaan perille. Sitä on pohdittava (miksi?), paneuduttava (miten?), ja osattava sen pelisäännöt ”kuinka kaikki toimii?

Kaksi esimerkkiä

Ozan Yanar (Maan muuttaja) liittyi 10 pv ennen EU-vaaleja vihreiden jäseneksi. Oli EU-ehdokas 2014 saaden 1105 ääntä.  Siitä lähtien teki some kampanjaa ja oli kaduilla. Tulos 4184 ääntä. Käytti vaalirahaa 17.900 €, josta tietoverkot 4900, ulkomainonta 6790 €, printtimateriaali 3900€ – ei tv-mainontaa.

Mai Kivelä (Aktivismia eduskuntaan). Aktivisti, feministi ja vegaani. Vasemmistonuorten pääsihteeri ja Greenpeacen jäsen jo 9-vuotiaana. Pätkätyökokemusta ja toimii kansalaisliikkeissä. Taitaa olla tosissaan toiminnassa ja tahtoo muuttaa maailmaa sellaiseksi, kuin sen näkee. Ensikertalaisena saa 4788 ääntä. Käytti vaalirahaa 14.750 €, josta tietoverkot 7.500 €, ulkomainonta 750 €, printtimateriaali 2200 € – ei tv-mainontaa.

Onneksi ”ökykampanjat” eivät ole ainoa keino saada tuloksia. Se on illuusio, joka on luotu printtimediassa.

Mihin unohdimme porukan voiman?

Rovaniemellä Heikki Autton ja Sara Tuiskun takana oli 30 – 40 hengen tukiryhmät. Myös Katri Kulminilla oli vankka tuki kaikilta Tornion kepulaisilta.

Mites meidän ehdokkaiden taustajoukot koostuivat? Valtaosa kampanjoista oli ehdokkaan itse vetämiä. Ei toimi, ja ehdokkaan rooli on väärä. Meillä on aktiiveja ja tukijoita joiden rooli ei ole olla sivustaseuraajina, kuinka ehdokkaiden käy.

On tunnustettava, että järjestöaktiivien kampanjatyö oli nyt huomattavasti aiempaa laajempaa, mutta tässäkin pystytään parempaan. ”Järjestöt tiiviimmin mukaan vaalityöhön” -ajattelu pitää muuttaa ”ihmiset tiiviimmin mukaan vaalityöhön”. Seuraajasta tekijäksi.

Äänestäjän pääkoppa on mahdoton

Se on niin omituinen värkki, että edellisen kauden sutki, pelle ja kusitolppa, saattoi olla tämän kerran menestyjä ja sankari (Hakkarainen ja Kaikkonen). Tehdyn työn hyvälläkään jäljellä ei näytä olevan juurikaan merkitystä (Kalliorinne).

Äänestäjä pitää itsellää täyden oikeuden olla juuri sitä mieltä, mitä itse haluaa. Vaikka kuinka faktoilla ja tilastoilla yrittäisi osoittaa muuta, niin se tulee epäonnistumaan. Varsinkin jos äänestäjän oma mielipide altistuu horjunnalle.

Sittenkin taitaa olla niin, että jokainen kampanja on ainutkertainen, ja jokaisen kuppi on aina lähdössä tyhjä. Kansan poliittinen muisti on armelias ja kestää vain kolme kuukautta (Johannes Virolainen).

Luottamusta joko on tai sitä ei ole. Kannatusta joko tulee tai ei tule. ”Mistä tuli tulee – ja mihin se menee?” – Konsta Pylkkerö. Sitä tulee hulluksi jos tuon ongelman ratkaisua ryhtyy yrittämään. En edes yritä.

Nopeat vastaukset ovat ehdottomasti vääriä.

Kysymysten osalta tämäkin kirjoitus voi olla oikea, jos olen osannut kysyä ja painottaa oikeita kysymyksiä. Väitteiden osalta kehotan kuitenkin pohtimaan, olisiko niissä perää ja pitävätkö ne paikkaansa, vai onko vain tyhjänpäiväistä pähkäilyä.

Meidän kärkiteemamme poikkesivat muiden teemoista. Sitähän väki haluaa, että erot tulevat selvästi esiin, eikä kaikki ole kuin samasta puusta veistetty. Nyt näin oli. Siinä jäimme kuitenkin yksin ja erotuimme täysin muista. Keskustelunostoissa haastoimme, mutta jäimme altavastaajan asemaan. Muillakin on omat nostonsa, joista vain suostuvat puhumaan. ”Sähköjäniksen” perässä juoksevat  kaikki , mutta koskaan se ei kilpailua voita. Sama koskee tarkkailijaa, seuraajaa ja perässähiihtäjää.

Vasemmiston teema ”elvytys vaikka velaksi” kääntyi kuitenkin kansalaisten päässä ”velkaelvytykseksi” ja lisävelanotoksi. Suomalaisten perisynti on kuitenkin välttää velkaa. Se pelottaa ja tuhlaus ei ole koskaan hyväksyttävää.

”Punavihreys” on mielestäni yksi meidän vahvuuksista ja osa identiteettiä. Kampanjassa osa korosti punaisuuttaan ja vältteli punavihreää väriä. Tässä vedotaan usein siihen, että nykyisin olisimme liiaksi hylänneet SKDL:n perinnön. Mielestäni tämä on väärä analyysi. Punavihreys ei ole taktinen valinta, vaan strateginen ja osa identiteettiä, jolla erotumme muista.

SKDL oli sivistyksen, kulttuurin, työn ja luonnon liike. Väri oli punainen ja vihreä. Sitä samaa on Vasemmisto tänään. Olemmeko jääneet luontoa koskevissa asenteissa ja keskusteluissa 70-luvulle, jolloin luontoarvoja korostavat olivat ”rinkkasatiaisia” ja niillä ”kasvaa horsmatkin perseessä” (VAH). Kuitenkin noista ajoista ympäristökysymykset ovat kasvaneet, ja jopa tulleet kaikkiin ruokapöytiin tarjolle.

Kysyn: Olemmeko menneet julkisuuspaineen alla halpaan, ja myöntyneet tulkintaan että ”punavihreys” on jotenkin vahingollista ja negatiivista haihattelua. Samalla kuitenkin profiilinsa tähän kytkeneet ehdokkaat menestyivät henkilökohtaisessa vaalityössään ja saivat erinomaisia äänimääriä.

Onko rahalla vai tahtomisella voima?

Väitän, että tahtomisen voima on suurempi kuin rahan. Lapissakin käytiin ”ökykampanjoita” huonolla ja hyvällä menestyksellä. Rahalla ei saa kaikkea, mutta omistautuneella tahtomisella pääsee tehokkaammin haluttuun tavoitteeseen.

Monella ehdokkaallamme oli pienet budjetit. Rahapulassa piti keksiä selviytymiskeino, millä kampanja viedään maaliin. Tässä tuli monta hyvää asiaa esille, jotka ehdottomasti kannattaa ”panna korvan taakse” muistiin. Niitä ehdokkaat ovat esittäneet omassa sähköpostiviestittelyssään. Jalkatyö varmaan oli onnistunutta juuri tästä syystä. Siihen paneuduttiin.

Nettikampanja on edullinen, mutta vaarana on, että siellä kampanja perustetaan esim. FB-sivun varaan, koska muillakin sellainen on. Sen rakentaminen aloitetaan turhan myöhään. Sisältö on tylsä, vuorovaikutteisuus ja kiinnostava sisältö puuttuvat. Jokainen kanava (Facebook, Twitter, Instagram) oli kuin oma erillinen saarekkeensa, joilla ei ole yhteyttä ja vuorovaikutusta toisiinsa.  Näinhän se ei toimi.

Vaarana netteikampanjoissa on myös, että kokonaiskuva ja tieto kampanjan sisällöstä, tavoitteista, kulusta yms. häviää bittiavaruuteen. Se on kuin hajanainen möhkäle, josta ehdokaskaan ei saa selvää – saatikka äänestäjä.

Mummo hangessa ja ”luokkavieraat” – mitä yhteistä?

Kun perinteinen poliittinen vaikuttaminen ei tuo haluttuja tuloksia, niin sille haetaan omia ja uusia muotoja. Tavikset heittäytyvät välinpitämättömiksi, ja muut hakevat toisenlaisia vaikuttamismuotoja.

Väitän, että tällainen eriytyminen poliittisen vaikuttamisen välineistössä tulee monipuolistumaan. ”Kuokka- ja luokkavieras”- liikehdinnät tulevat lisääntymään. Niiden rinnalla esim. piraattipuolue tulee jossain vaiheessa – oikea paikka ja aika – saamaan ensimmäisiä kunnanvaltuutettuja ja kansanedustajansa.

Kuinka pidämme Vasemmistoliiton kiinnostavana vaihtoehtona? Kuinka vältämme sen riskin, että esim. rettelöinti politiikan vaikuttamiskeinona ei samaistu meihin? Peruskannattajakuntamme ja varsinkin keskiveroäänestäjä kavahtaa ja varmasti kaikkoaa silloin.

Omituinen vasemmisto

Äänestäjien ydinjoukon muodostavat poliittisesti ”passiiviset” tavalliset tavikset. Politiikkaa seurataan sivusilmällä siltä kantilta, miten mikin vaikuttaa omaan arkeen, ja miltä asiat näyttävät esim. töllöttimessä. Mielipiteet muodostuvat oman arkikokemuksen kautta. EVA:n raportin (Politiikan sekahaku v.2013) mukaan Vasemmistoliitto poikkeaa kaikkein eniten keskivertoäänestäjästä (luku 216,9 /kesk 134,2).

Saman tutkimuksen mukaan ”omituisuutemme” on lisääntynyt jyrkästi koko 2000 luvun. Voiko keskiverto tavisäänestäjä samaistua meihin, jos meihin liitetty ajattelu ei edusta kansan enemmistön valtavirtaa. Olennaista tässä ei ole se, miten me itse sen koemme, vaan miten äänestäjä sen kokee. Soudetaanko me vastavirtaan samanmielisten kanssa puhuen viisaita, jota kukaan muu ei ymmärrä?

Lopuksi: Vaalikampanja ei todellakaan ole miellyttävä seminaarimatka hyvässä seurassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s