Rovaniemi

Vastaus palautteeseen

Palautetta UR:n nettiversiossa.
Palautetta UR:n nettiversiossa.

Näköjään sain UR:n mielipidekirjoituksestani (13.9.13) palautetta. Ensin korjaan virheen. En ole Asukasyhdistyksen puheenjohtaja. Siitä on jo yli 2,5 vuotta, kun olin.

Toiseksi itseasiassa en tykkää kokouksissa istumisista. Ne saa mielestäni kestää korkeintaan 1,5 tuntia. Sitten mennään tekemään, mitä on päätetty. Näin tehtiin myös silloin, kun päätimme siivota Monitoimipuiston. Meitä oli kymmenen talkoolaista.

Kolmanneksi olen nimenomaan puolueellinen. Tein jo 2011 aloitteen ”ankean asfalttiaukion” kehittämisestä ”Skeitti- ja harrastuspuistoksi”. Olen yhtä tuskastunut, kuin varmaan sinäkin, hitaasta etenemisestä.

Olen täysin tietoinen siitä, että skeittinuoret ovat olleet puiston ainoita käyttäjiä. Kuntonsa ja varustuksensa puolesta se ei ole täyttänyt muiden käyttäjien tarpeita. Nyt ei edes skeittareiden. Liikennemerkitkin ovat siinä puistovarastossa olleet vuodesta 2010 lähtien – käyttämättömänä.

Nimenomaan ”kaikkia ymmärtäen” en ymmärrä miksi puiston ylläpitäjä (kaupunki) on vuositolkulla antanut sen olla kelvottomassa kunnossa.

Nyt asia on nostettu pöydälle – kiitos skeittareiden ja tiedotusvälineiden.  Jos tämä puistoasia olisi jäänyt vain minun ”sananpyörittelyni” varaan, se pyörisi siellä vieläkin, kaikilta piilossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s