Ei kategoriaa

Veroale lama- vai flunssalääke?

Jäntti kysyy ja Katainen ei vastaa! "Sopii ihmetellä, mistä Jyrki Katainen (kok) tämän uskonsa veronkevennyksiin ammentaa. Olen kysynyt asiaa Kataisen virkamiehiltä, mutta en saanut vastauksesta tolkkua", sanoo Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professori Markus Jäntti.

Hesari kyseli suomalaisilta ja ulkomaisilta taloustieteilijöiltä arvioita hallituksen elvytyspolitiikasta. Ajoitus ja kokoluokka ei kuulemma ollut kehnompi, mutta keinoissa taloustieteilijät löysivät moitittavaa. Kritiikin kärki kohdistui niin sanottuun veroelvytykseen. Kataisen veronalennuslinjaus ei mahdu talousviisaiden kaaliin, kevennyksistä osa kun menee säästöön tai valuu ulkomaille. Julkisten menojen lisääminen ja investointien käynnistäminen työllistää kuulemma suoraan.

Olisiko nyt niin, että veronkevennyksillä tavoitellaankin muuta, mutta sopivasti se naamioidaan siistimmällä termillä – VEROELVYTYS! Väliäkös sillä vaikkei se toimisikaan elvytyskeinona – eihän se ollut edes tarkoitus. Ehkei oikea, mutta sopiva, ja siisti nimi.

Huomenna Rovaniemen kaupunginvaltuusto kokoontuu talousarviokokoukseen. Ennakoin hieman. Kokoomus vastustaa veroäyrin nostoa puolella prosentilla 20 %:iin. Se esittää Rautiosaaren palvelukodin ja Muurolan lukion lakkauttamista. Jos se ei niitä saa – se ei myöskään veroäyrin korotusta hyväksy. Talousviisaat HS:n mukaan katsovat hallituksen erityisesti epäonnistuneen kuntien tukemisessa. Elvytyspolitiikan tuloksia syö tyhjäksi kuntatalouden kiristyminen. Valitsevatko Rovaniemen kokoomuslaiset huomenna kuntatalouden kiristymislinjan, vaiko ovat mukana elvytystalkoissa.

Ei kategoriaa

Satujen saari löysi rehellisyyden ohjenuorakseen!

Lapin Kansa – lehden jutussa islantilaiset pohtivat kansallisia arvojaan maan talouden romahduksen jälkeisessä tilanteessa. Aiemmin valheelliselle pohjalle perustunut menestyshuuma romahti, pankit kaatuivat ja maan hallitus hajosi. Valtio joutui rikkaiden holhouksen alaiseksi.

Ei liene kovin yllättävää, että tärkeimmäksi kansalliseksi arvoksi kansankokous valitsi rehellisyyden. Suomessa sama toimisi niin, että kun mikään muu ei enää auta – niin kokeiltaisiinko totuutta. Varsinkin vaalirahasotkussa se olisi ollut oiva apuväline. Nyt kokeiltiin kaikkea muuta, kuin totuutta. Katsottiin aina vaihe vaiheelta, kuinka pitkälle sillä päästään. Edelleen soppa kiehuu ja uusia luurankoja tulee esiin.

Islantilaisten tavassa hakea kansakunnan yhtenäisyyttä ja yhteistä näkemystä maan tulevaisuudesta on jotain, mistä kannattaisi ottaa vaarin myös Suomessa. Meillä on hiukan erikoinen tapa julistaa sitä viisautta, milloin pääministerin, presidentin, puhemiehen, Urpilaisen, Soinin, Arhinmäen yms. suulla – aina kuitenkin hierarkkisesti ylhäältä alaspäin. Se on ikään kuin jo olemassa, annettuna, jonkun suulla se vain täytyisi kertoa kansalle. Islantilaiset toteuttavat päinvastaista, ja mielestäni oikeampaa, lähestymistapaa.

Näkemystä tulevaisuudestaan islantilaiset hakevat keräämällä yhteen kansanjoukon viisautta. Ei julistamalla, vaan nöyrästi keräämällä murusista yhteinen näkemys tulevaisuudesta. “Yhdessä pöydässä talouskurimukseen ajautuneen maan tilaa pohti valtiovarainministeri Steingrimur Sigfusson vierellään vanttera kalastaja, toisessa asiaa puivat oikeusministeri ja pikkukaupungista tullut kaupan kassatyttö.”