Ei kategoriaa

Haluttu uhkakuva

Väitöskirjassaan kapteeni Jarmo Limnell väittää, että Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa (v.2004) turvallisuuspoliittiset linjaukset olivat toissijaisia. Päällimmäisenä oli eri ministeriöiden tavoitteet korostaa oman hallinnonalansa tärkeyttä. Selonteossa ei olisikaan keskitytty arvioimaan Suomen todellisia uhkakuvia, vaan “uusia uhkia tuotetaan ja vanhoja korostetaan vain siksi, että pyritään turvaamaan resursseja.”

Uhkakuvia rakennettaisiin tarkoituksellisesti ja niille muodostetaan poliittisesti sovittu sisältö. Tavoitteena olisikin se, että eri ministeriöt saisivat omaa hallinnonalaansa korostavan uhkakuvan ujuttamisen tärkeäksi koko Suomen uhkakuvaksi, johon olisi satsattava resursseja. Muistuttaa sitä peliä mitä “Kyllä Herra Ministeri”-televisiosarjassa virkamiehet taustalla pelaavat.

Korostetaanko esimerkiksi terrorismin tuomaa uhkaa Suomelle vain siksi, että muutkin niin tekevät. Kuinka todellinen tuo uhka on, vai olisiko muut uhat Suomelle todennäköisempiä? Lähettääkö Supo agentteja Afrikkaan selvittämään uhkaa Suomen eteenpäin työnnetyn puolustuksen strategian mukaisesti. Vai onko hankkeen taustalla jokin muu sanomaton syy ja tarkoitus? 

Natoon pyrkivät korostavat tarkoituksella niitä uhkakuvia, joilla on merkitystä perusteluissa, joilla Natoon liittymistä pidetään tarpeellisena. Onko siten tarkoituksenmukaisuussyistä Suomen turvallisuuspoliittisissa uhkakuvissa otettu mallia “Naton analyyseistä?” Niissä korostetaan uuden ajan uhkia ja terrorismin torjuntaa. Limnell väittää edelleen, että Venäjästä Suomen turvallisuuspolitiikassa puhutaan varovaisesti ja vähätellen. Onko siihen jokin erityinen ja tarkoitushakuinen syy?

PS. Uuno etsi lompakkoaan sängyn alta. Vaimo totesi “Ei se siellä ole!” Ei olekaan, mutta täältä sitä on helpompaa ja mukavampaa etsiä!

Ei kategoriaa

Andyn pakkaskestävyys ja muita hullutuksia!

Andyn kohtalo herättää huolta talven tulessa. Muusikkoelämän raskaat kuviot on kestetty, mutta pakkaskestävyyttä rokkarille ei ole tehty. Olisiko pitänyt? Oikea Andy on varmaan urallaan ollut yläilmoissa, alailmoissa, jopa kuumissa paikoissa! Nyt kestävyyttä koetellaan Pelkosenniemen torilla. Se turnauskestävyyshän on todettu niin, että heikkohermoista hirvittää.

Mitä on odotettavissa? Syyssateita, räntäsadetta, nuoskalunta, kevyttä pakkaslunta. Saavatko paukkupakkaset Andyn sormet kohmeeseen, jolloin soittaminen ei onnistu. Miten uusi purukalusto pysyy koossa Lapin kahdeksan vuodenajan olosuhteissa?

PuuAndyn veistänyt Matti Hulkko vakuuttaa, että kestää! Veistopuun käsittelyssä oppi on saatu puutaiteilija kemijärveläiseltä Upi Kärriltä. Epäilyn siementä ei synny edes siitä, että veistoksen aihe on poikkeuksellinen, jopa ainutlaatuinen – Andy McCoy – os. Antti Hulkko Pelkosenniemeltä.

Sitä taiteilija Hulkko ei paljasta, mistä sydänpuinen liimapalkki on hankittu. Täytyisikö TM Rakennusmaailma kutsua selvittämään, joko sellaisia valmistetaan Kemijärven lakkautetun sellutehtaan tiloissa. Pelkosenniemen kuntapäättäjät voisivat myös selvittää patsaan työllisyys- ja matkailulliset vaikutukset alueelle.

Meillä Lapissa on hieman omituinen tapa ottaa riskejä, jopa keksiä hulluja. Kivoja hullutuksia! Rovaniemen Arktikumin osalta muutamana tulvavuonna on arvuuteltu sen hukkumista. Ranuan Simojärvelle hankittiin ikioma sukellusvene tutkimaan Hemmon kalasaaliiden salaisuuksia. Kemiin Jäänmurtaja ja kevätauringossa sulava Lumilinna. Hulluja ideoita. Todellista innovatiivisuutta.

Lappilaisia, hieman omituisia ilmestyksiä Andyn lisäksi, ovat olleet Timo K. Mukka, Särestöniemen veljekset, Annikki Kariniemi, Kalervo Palsa, Nätti Jussi. Lemmenjoen elinkautiset. Lapin matkailun legendat yms. Voisi mainoksen tavoin kysyä – Mistä näitä tulee?

Ei kategoriaa

Väärä Twittaus Faceen – Afrikka seuraava Afganistan?

Twittasin YLE:n näkökulma – artikkelin Faceen. Ystäväni tarttui syöttiin – Twittasit väärin! “SDP ei houkuta äänestäjiä!” – artikkelia mielenkiintoisempi olisi ollut kolumni – Afrikka seuraava Afganistan. Tarkastus tosiaan osoitti Jertta Blomstedtin kolumnin mielenkiintoisemmaksi pohdinnan kohteeksi, kuin se “miksi SDP ei houkuta äänestäjiä!”

Kolumnissaan Jertta Blomstedt antaa Supon johdolle ja sen tuleville Afrikan agenteille neuvon lukea Jeremy Keenanin kirja The Dark Sahara: America’s War on Terror in Africa. Muuta kuulemma ei tarvita!

Blomstedtin tulkinnan mukaan Keenanin väitteet ovat, että sekä Yhdysvaltojen hallitus että paikalliset hallitukset 1) liioittelivat tietoisesti terrorismin uhkaa Saharan ja Sahelin alueella, että 2)tiedustelupalvelut  levittivät väärää tietoa ja 3) hallitukset provosoivat paikallisia heimoja tarttumaan aseisiin (JP).

Tuottivatko USA:n ja Algerian tiedustelupalvelut siten terrorismin Saharaan ja Saheliin? Näin Blomsted väittää Keenaniin viitaten. Eli ensin yllä mainituin keinoin luodaan alueelle terrorismia, ja sitten paikallisen tiedustelupalvelun avulla rakennetaan terrorismin vastaista rintamaa omaa luomusta vastaan. Luodaan alueelle otolliset olosuhteet, jonka varjolla terrorismin vastaisen sodan avulla Afrikkaa militarisoidaan. Miksi se on tarpeen?

Terrorismin vastaisen sodan ulottaminen Afrikkaan on Keenanin mukaan aiheuttanut korvaamatonta vahinkoa paimentolaisväestölle, romahduttanut turismin ja tappanut elinkeinoja. Sehän tietysti ei haittaa, koska tavoitteena on Afrikan luonnonrikkauksien hyödyntämisen valvonta ja haltuunotto. Sekään ei haittaa, että huumekauppiaat ja paikallinen korruptioeliitti pelaavat omaa peliä hyödykseen. Tuottaako länsimaiden oman edun politiikka rumaa jälkeä Afrikassa? Tästäkö Suponkin kiinnostus lähettää omia agenttejaan Afrikkaan kumpuaa?

Tätä samaa pohtii Blomstedt: Kehitteillä olevaan kansainväliseen sotilaalliseen ja humanitaariseen kriisiin pieni Suomi haluaa mukaan eteenpäin työnnetyn puolustuksen strategiallaan.

Kumpaa suomalaisten tulisi pelätä enemmän: terrorismia vai Supon harjoittamaa terrorisminvastaista politiikkaa Afrikassa?

PS: Naomi Kleinin arvio vuoden 2009 Rauhannobelistista – Obamalla huono vaikutus!

Ei kategoriaa

Rakentavatko kokoomusnuoret tulevaisuuden “HYVÄ VELI” verkostoa?

YLE:n uutisen mukaan kokoomusnuorten “Vaikuta paremmin”-kampanja olisi suunnattu punavihreiden toimintatapoja vastaan. Mielenilmaisut ovat kuulemma tehoton tapa vaikuttaa, jopa vahingollinen ja vääränlainen tapa. Oikeaoppinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen tapahtuu puolueissa. Vain niissäkö?

Onko asetelma pelkästään näin? Osoittavatko vihreät- ja vasemmistonuoret pelkästään mieltään, siis vaikuttavat tehottomasti ja vääränlaisesti? Kokoomusnuoret taas vaikuttaisivat oikeaoppisesti puolueessaan ja verkottuvat tulevaisuuden vaikuttajien ja työnantajansa kanssa.

Vierailu Vasemmistonuorten, Vihreiden nuorten ja Kokoomusnuorten kotisivuilla osoittaa sen, että niiden toimintatavoissa on eroja. Vihreiden etusivulla ensimmäiseksi ponnahtaa esiin keskisormea näyttävä Jeesus, joka liittyi Vino:n kannanottoon sananvapaudesta. Vasemmistonuorten kotisivun yläpalkissa punalippujen rivistö. Heti perään juttu Asuntotoiminta-verkoston talonvaltauksesta Vallilassa. Kokoomusnuorten etusivulla päällimmäisenä on tämä kampanjauutinen.

Kokoomusnuorten kotisivun pääväri tietysti on sininen. Oikeassa reunassa karjuu leijona – hieman pimennossa. Vihreiden pääväri tietysti on vihreä – eipä yllätä. Enemmän punaväriä olisin kuitenkin kaivannut VANU:n kotisivuille. Tapahtumakalentereissa on tietysti kokouksia ja seminaareja. Vanulla ja Vinolla on tempauksia, teemapäiviä, tapahtumia ja osallistumista eri verkostojen tapahtumiin. Kokoomusnuorilta niitä ei löydy! Onko se toiminta siellä ulkoistettu? Vai tehdäänkö sitä yksilötasolla, ja punavihreät porukkatasolla. Harmillisesti en löytänyt todisteeksi enää sitä erään kokoomusnuoren blogia, jossa käsiteltiin liikenne valvontakameran räjäyttämistä myötäsukaiseen sävyyn.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Arhinmäki ja poliittinen sihteeri Saramo ovat molemmat Vasemmistonuorten entisiä puheenjohtajia. Vasemmistoliiton Lapin piiritoimikunnassa Lapin VANU:la on vahva edustus. Täytyisikö tästä näyttävästä tunkeutumisesta vanhemman vasuriväen olla huolissaan? Ujuttaako vasemmistonuorten vahva panos emopuolueen toimintaan kokoomusnuorten moittimaa väärää tapaa vaikuttaa asioihin, joka tarttuu myös vanhempaan väkeen? Olisiko miellyttävämpää, että VANU nuoret, kokoomusnuorten tapaan yllättäisivät miesystävällisellä kalenterilla?

Ei kategoriaa

Reilua kahvia kaukaa ja paskaduuneja lähellä

Ostamme reilun kaupan kahvia ja banaaneja – valtamerten takaa! Kuinka reiluja olemme paikallisia oluenpanijoita kohtaan? Onko kauas mukavampaa ja trendikkäämpää olla solidaarinen, kuin lähelle?

Ostamme reilua kahvia ja banaania, jotta kaukaisten tuottajien ei tarvitsisi tyytyä vain muruihin ja paskaduuneihin, vaan saisivat työstään reilun korvauksen. Tuotteesta saatu hyöty halutaan mahdollisimman suurelta osin jättää paikalliselle tasolle. Eikä niin, että joku välikäsi ryöstää hyödyn itselleen. Reilua, eikö totta!

Vihreiden vaalikojulla satavarmasti juodaan reilua kahvia. Kaupan hedelmähyllyltä vihreä valitsee reilua banaania. Tällä vihreät korostavat vihreyttään ja reiluuttaan – tämä on meidän arvomaailman mukaista! Ollaan solidaarisia! Edistetään tasa-arvoa maailmantalouteen.

Annettuna tosiasiana ei hyväksytä sitä, että maailmanmitassa taloudellinen järjestelmä olisi itsestäänselvyys, jolle ei voi mitään. Reilujen tavaroiden kuljettamiseen kunnostettiin aikoinaan Estelle purjelaiva – samalla korostettiin ympäristövastuuta. Suurimmissa kaupungeissa on Maailmankauppoja. Rovaniemellä Elimu.

Koto-Suomen epäreiluille muutoksille tuotannossa ei kuitenkaan korvaa lotkauteta. En ole huomannut, että vihreiltä olisi tullut kannanottoja tai protesteja Tornion panimon lakkauttamisen suhteen. Ei vaikka panimon työntekijöistä yli 90 % on NAISIA. Kaipa se sitten on vain niin, että tälle lähellä tapahtuvalle kehitykselle ei voi mitään. Täällä se on annettu tosiasia. Muunlainen vaihtoehtoinen kehitys ei ole mahdollista – ei ole vaihtoehtoja.

Sekään ei liikuta, että suomalainen olut- ja panimokulttuuri osana koko Euroopan olutkulttuuria tässä kehityssuunnassa ajetaan alas. Tilalle muovautuu Coca Colan ja Pepsin kaltaisia maailmanbrandeja, jota saa kaikista maailman syrjäkylistäkin. Ja taloudellisen hyödyn kerää ylikansallinen juomajätti – se välikäsi.

Ei kategoriaa

Afganistan – kokoomuksen ulkopolitiikan harakiri!

Kokoomuksella on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa presidenttiä vaille värisuora. Ulkoministeri Stubb, puolustusministeri Häkämies ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Salolainen. Miksi kykypuolueen ulkopoliittinen jälki on tämännäköistä? Mikä kykypuolueella on mennyt pieleen?

Puolustusministeri Häkämies ei ota kantaa tietoihin, joiden mukaan ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) lehtilausunnot olisivat ärsyttäneet Afganistanissa palvelevia sotilaita. Tästä ärsyyntyneenä turvaajien jatkopestiä ei tule. Presidentti, ylipäällikkö, on uskossa, että tulee. Pääministeri ja koko hallitus on uutispimennossa, kunnes kuulee uutisen – että joukot tulevatkin kotiin. Sopimusteknisen kömmähdyksen vuoksi komennus päättyy, vaikka poliittinen mandaatti olisi vielä voimassa. Ja vaalien toinen kierros käymättä. UTVA:ssa on korvat punaisena seuraavassa kokouksessa, kunhan presidentti Halonen saapuu Lähi-Idän kiertueeltaan.

Samaan aikaan puolustusvoimien entinen komentaja Hägglund puhuu selkokieltä. Suomalaisia rauhanturvaajien ei ole tarkoitus auttaa yhtä korruptoitunutta hallitusta väärentämään vaaleja, ”on syytäkin lähteä pois”. Ruotsalaiset taas ilkkuvat suomalaisten rauhanturvaajien “väsymisestä”. Kauas on harhauduttu Siinain ja Siilasvuon rauhanturvaamistehtävistä. Miksi Hägglund silti kysyy, ettei kukaan niin puolustusvoimien kuin valtiojohdonkaan puolelta ole toiminut rangaistavasti! Miksi tällainen kysymys yleensä esitetään?

Ei kategoriaa

Yksi Chupa Cups tikkari ja pullo olutta – KIITOS!

Aikoinaan ravintoloissa oli ruokailupakko, jos halusi nauttia hieman ilolientäkin. Naiset tietysti eivät saaneet tulla edes paikalle ilman miesseuraa. Kun ei ole nälkä! Vain hieman jano, ja halu liittyä kavereiden iloiseen seuraan. Noita ruokailupakon aiheuttamia jätöksiä sitten kerättiin illan päätteeksi kylminä pöydiltä tiskiin. Osa saalistettiin jopa pattereiden takaa ja ikkunalaudoilta – koskemattomina ja syömättöminä.

Noissa suomalaisen alkoholipolitiikan kummajaisuuksissa ja byrokratian kiemuroissa ovat jo pitkään saaneet kärvistellä myös viinitilat ja pienpanimot. Nykylain mukaan viinitilat saavat myydä vain 13 % alkoholia sisältäviä tuotteita. Likööriä ne saavat valmistaa luvanvaraisesti, mutta myyntiin ne on tähän asti toimitettava Alkoon.

Nyt alkoholilakia ollaan muuttamassa niin, että se sallisi myös niin sanotun matkamuistoliköörin myynnin viinitiloilla. Viinatilayrittäjien toimintamahdollisuuksien paranemisen lisäksi uudistuksella on myönteisiä vaikutuksia maatilamatkailuun ja syrjäseutujen työllisyyteen. Lakiuudistuksen rajoituksia olisi, että likööri tulisi valmistaa maaseudulle ominaisista marjoista, hedelmistä tai muista kasvinosista. Prosentteja siinä saisi olla enintään 22. Kolmanneksi valmistuksessa saataisiin käyttää pelkästään maatalousperäistä alkoholia.

Sosiaalipoliittinen ministerityöryhmä unohtaa kuitenkin esityksessään pienpanimoiden toimintaedellytysten parantamisen. Olutliiton mukaan esitys syrjii olutta ja oluen kuluttajia. Kannanottoon on helppo yhtyä. Miksi samanaikaisesti ei turvata viinitilojen ja pienpanimoiden toimintaedellytyksiä? Matkamuistoksi tai “lääkkeeksi” ostettava likööri tai olutpullo ovat samankaltaisia. Tuskinpa pienpanimoilta mäyräkoiria kuskataan! Nykylain mukaan pienpanimot saavat harrastaa ulosmyyntiä vain, jos niillä on lupa kioskin pitämiseen. Eli Chupa Cups tikkari “ruokailupakkona”, kuten ennen vanhaan ravintoloissa.

Ulkomaiset turistit ovat monesti täysin ulalla suomalaisen alkoholipolitiikan älyttömyyksien kanssa. Ravintolasta ostettu juoma nautittava paikan päällä – rajatulla alueella – ei saa viedä pois. Vähittäismyynnistä ostettua juomaa ei saa juoda paikan päällä, vaan vietävä pois. Viinitilalla ei saa juoda, vaan vietävä viinipullo pois. Ja viinitilan likööri hankittava Alkosta ennakkotilauksena. Hyllystä sitä ei saa- ei kaikista Alkoistakaan, kuin tilaamalla. Pienpanimon käsityöläsoluen saa tällä puolella nauttia anniskeluna. Jos haluat mukaan siirryt kioskin puolelle, mutta et saa nauttia. Vietävä pois!

Suomalaista alkoholipolitiikkaa on sävyttänyt lyhytjänteisyys. Sitä on määritelty liiaksi sosiaali- ja veropoliittisten tekijöiden kautta. Olisiko jo aika katsoa asiaa elinkeinopoliittisena kysymyksenä, ja siirtää alkoholipolitiikka työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon alaisuuteen.

Ei kategoriaa

Työtönkin voi opiskella tosissaan! – HIPHURRAA!

2000 luvun alussa jouduin työttömäksi – ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi. Halusin kuitenkin samalla päivittää ammattiosaamiseni – olinhan uuden alussa. Osaamiseni tarvitsi päivittämistä – tiedostin itse sen. Työkkäri oli kuitenkin eri mieltä. Et kuulu meille! Kuulut opintotuen piiriin. Et ole työmarkkinoiden käytettävissä – koska opiskelet päätoimisesti (työnteon ohessa). Siis ei työttömän statusta, eikä työttömyyskorvausta tai työmarkkinatukea! Hae opintotukea! Opiskelin kuitenkin työn ohessa – aikuisopiskelijana ja etänä. Käytännössä tein työtä normaalisti, elin sillä tulolla, jonka tienasin työssäkäynnilläni. Ja rahoitin opiskeluni!

Siitä lähtien olen piruuttani aina vaihtanut kadun toiselle puolelle Työkkärin kohdalla. Niitä palveluja en ole tarvinnut – olen työllistynyt tähän saakka omillani.

Nyt laki muuttuu! Tuota lakia, joka olisi auttanut muun muassa minua jo 2000 luvun alusta lähtien eduskunta käsittelee parhaillaan. Se mahdollistaa työttömyyskorvauksen saamisen myös päätoimisen opiskelun aikana. Se ei koske alle 25-vuotiaita, mutta auttaa työn ohessa opiskelevia aikuisopiskelijoita. Menikö tähän jahkailuun tosiaan koko vuosikymmen?

Lakiuudistuksen mukaan työnhakija voi vuodenvaihteesta lähtien saada työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea myös opiskeluaikana, kunhan työ- ja elinkeinotoimisto katsoo opiskelun edistävän työllistymistä. Kukahan sen työ- ja elinkeinotoimistossa arvioi? Eikö se paras arviointikyky ole ollut työttömällä itsellään jo 2000-luvun alusta lähtien? Taas joku instanssi (joku muu) arvioi – kuinka sinun opiskelusi edistää sinun työllistymistäsi!

Nykysäädökset ovat aiheellisesti kummastuttaneet työttömiä. Yhteiskunta näyttää kannustavan työttömiä mieluummin istumaan kotona tekemättä mitään sen sijaan, että hän hakeutuisi itse koulutukseen. Järjestelmä edellyttää, että olet tietyssä työttömyysvaiheessa ja odotat, ennen kuin kohdallasi tehdään toimenpiteitä. Olet kuin kauraryynipaketti siinä tietyssä byrokratian hyllyssä odottamassa päiväyksen täyttymistä, ja toimenpiteiden kohteeksi joutumista! Nöyryyttävää – ei kannustavaa!

Oma-aloitteisuus ja aktiivisuus tässä järjestelmässä ei ole hyväksi! Älä ole aktiivinen, vaan odota, mitä varallesi on suunniteltu! Moni on menettänyt työttömyyspäivärahansa aktiivisuutensa takia, sillä työttömyysetuuksia saavat eivät voi vielä opiskella päätoimisesti oppilaitoksissa. Älä tee missään nimessä mitään mistä järjestelmä menee sekaisin, ja mitä se ei hyväksy!

Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen (sovittuja) perussääntöjä uudistuksessa ei ole tarkoitus muuttaa. Mistä sitten muutostarve? Siitä, että työmarkkinaosapuolten mielestä työttömyysetuuksien saaminen ei saa riippua siitä, onko kyse työ- ja elinkeinotoimiston järjestämästä koulutuksesta, vai omaehtoisesta? Se ei riipu siis sinusta. Tämän tarkoitusmukaisuusharkinnan suorittaa edelleen työ-ja elinkeinotoimisto – et sinä! Se arvioi, parantaako sinun opiskelusi sinun ammattitaitoa ja sinun työllistymismahdollisuuksiasi? Toimisto – ne muut – päättävät missä saat opiskella ja mitkä tutkinnot hyväksytään? Niistä laaditaan jopa listat! Ja edistymistäsi sanktioilla seurataan – ukaasin uhalla!

Kunhan piruuttani kirjoitin – työmarkkinaosapuolet tästä kuitenkin päättää –et sinä työtön – vaikka se sinua koskeekin! Et ole osapuoli!

Ei kategoriaa

Olutta, olutta, olutta…

Lapin Kullan Tornion tehtaan lopettaminen ja tuotannon siirto Lahteen on kasvattanut aikeita vastustavan Facebook ryhmän jo lähes 14.000 henkeen. Netissä ja sosiaalisessa mediassa – So what! Pikkuisen kuohuu yli ja unohtuu! Palataan sitten päiväjärjestykseen, ei sille kuitenkaan voi mitään! Ryhmän perustaja on yksilönä nostettu sankarin ja esitaistelijan asemaan paikallisessa valtalehdessä (Lapin Kansa). Puolueista keskusta ja vasemmistoliitto ovat antaneet asiasta oman tuomitsevan perinteisen kannanottonsa.

Sosiaalisella medialla on merkityksensä, mutta ilman, että se on yhdistettynä reaalitodellisuudessa tapahtuviin toimiin, sillä ei ole todellista merkitystä. Kemijärven yöjunaliike ja massaliike panostivat ennen muuta käytännön toimintaan reaalimaailmassa. Siinä oli niiden voima. Johtaako sosiaalinen media ja nettiryhmät “mielihyvä- ja näennäisprotestointiin”? Helppo on olohuoneen nurkassa tietokonepöydän ääressä ilmaista oma yksilöllinen kantansa nettijoukossa! Siirtyminen räntäsateeseen nappaskengissä todelliseen kannanottoon – se onkin jo luonteeltaan täysin erilaista.

En väheksy verkottumisen ja sosiaalisen median merkitystä! Mutta olen täysin vakuuttunut siitä, ettei se yksin riitä! Tornion tehtaan lakkauttamisen vastustamisessa on luotava yhteys Newcastle Brown Ale- oluen tuotannon siirtoa vastustavaan liikkeeseen Britanniassa. Oluiden tuotannon siirrossa on samankaltaisia piirteitä, vaikka brittioluen tuotanto siirrettiin vain toiselle puolelle jokea. Mutta tämäkin muutto muutaman kilometrin päähän aiheutti jo sen, että Newcastle Brown Ale menetti EU:n suojellun alkuperästatuksen. Lapin Kullalla tuota alkuperästatusta ei ole. Molempien tuotemerkkien omistajana on samainen Heineken. Onko harhaanjohtavaa markkinointia käyttää Lapin Kullan osalta – tunturipurojen raikkautta? Ja Newcastle Brown Ale oluen etiketissä Tynejoen sillan kuvaa? Kusetetaanko oluen ystävää sata nolla?

Ei kategoriaa

Venäjällä vallitsee demokratian irvikuva – MISSÄ MUUALLA?

Moskovan paikallisvaaleissa Kremlin puolue sai murskavoiton. Se voitti käytännössä myös kaikki muut 6999 paikallisvaalit. Moskovan 35 paikkaiseen valtuustoon se sai 32 edustajaa ja kommunistit 3 paikkaa. Muut pyyhkiytyivät pois! Valtansa tunnossa Kreml julistaa, että puolueella on nyt "moraalinen ja juridinen" oikeus ottaa valta käsiinsä ympäri Venäjän. Voimansa tunnossa oli viikonloppuna myös eräs pääministeri, joka julisti kesäasunnollaan, että hänen asemansa on vahvempi kuin koskaan!

Moskovassa äänestysinto oli vain 35 %. Aiheellisesti Neuvostoliiton viimeiseksi pressaksi tuttavallisesti jäänyt Gorba kysyy "Minkälaista on demokratia, johon kansalaiset eivät osallistu?" Tämän saman kysymyksen voisi esittää myös muualla, esim. pienessä Tsuhnien maassa.

Gorban mukaan Venäjä tarvitsee vaihtoehtoja. Tässä vaihtoehdottomuudessa hän vetoaa lehdistöön ja kansalaisjärjestöjen aloitteellisuuteen. Uudenlaisesta vaalilainsäädännöstä on otettava aloite käsiin. Venäjällä "Duuman varaan on turha laskea!"

Miten meillä?  Järjestelmän tuottaman myrskyn silmään ajautunut pääministeri mittauttaa luottamuksensa luotettavalla duumalla. Luottoduuma paikkaa noudattamattomia pelisääntöjä. Kilpavarustelu kansan luottamuksen saamiseksi ajaa ehdokkaiden todelliset tukijat taloudelliseen ahdinkoon, ja ehdokkaat itsensä moraalisesti kestämättömälle pinnalle. Siinä ei tähtien avustamana hankittu koikkelehtimistaitokaan auta.

Samalla tuohtuneet luottomiehet haluaisivat suitsia tiedotusvälineiden toimituksia. Tsuhnien paikallisen Duuman edustaja vaatii “päitä vadille”. Vaikka kummassakin maassa on ikioma “maan tapa”, niin jotain tuttua näissä ilmiöissä on! Ja miehemme ovat turvaamassa Afganistanin demokratiakehitystä aseiden turvin.