Ei kategoriaa

Persuilla EU ryhmä hakusessa

Perussuomalaisten Timo Soini kävi alkukeväästä Irlantilaisen asemiljonäärin Declan Ganleyn luona EU yhteistyökuvioita luomassa. Ganley on kaavaillun Libertas ryhmän näkyvin kellokas. Nykyisessä EU kokoonpanossa ryhmää ei ole. Ryhmän muodostamisyrityshän nykyisessä EU parlamentissa kaatui allekirjoitusepäselvyyksiin. Näin jäi EU puoluetuki saamatta. Vastaanotettu se kyllä olisi.

Saavatko EU- kriittiset konservatiivit muodostettua uuteen parlamenttiin yhteisen ryhmän? Vai koostuuko se kahdesta eri kokoonpanosta. Brittikonservatiivien ympärille on muodostumassa EU-kriittinen konservatiiviryhmä, jonka arvioidaan nousevan EU:n neljänneksi suurimmaksi. Toisaalta Declayn Libertas ryhmästä, jos se saa 25 meppiä eri maista. Tähän ryhmään Perussuomalaisetkin ovat kaavailleet liittyvänsä. Mutta riittääkö kannatus eri maissa – se jää nähtäväksi.

Soinin takki on EU vaalien suhteen kääntynyt aiemminkin. Miksei myös nyt? Yllättääkö pätkämeppi Soini valitsijansa jälleen vaalien jälkeen? Ellei Libertas ryhmän kannatus riitä, hän liittyykin EU- kriittisten konservatiivien ryhmään. Näin Soini löytäisi lähimmän EU-kriittisen kokoomuslaisen Britanniasta, jonka kanssa liittoutua. Kotomaassahan EU-kriittisiä kokoomuslaisia ei ole! Kokoomukselle tilanne olisi hankala. Meneekö sen jälkeen fantastinen EU sanoma enää perille, vai haihtuuko huuma selittelyksi?

Vasemmistoliiton osalta tilanne on täysin selvä. Tuleva meppi liittyy vahvistuvaan GUE/NGL ryhmään. Se kamppailee neljänneksi suurimman ryhmän asemasta EU-kriittisten konservatiivien kanssa. Sen eteen kannattaa tehdä vaalityötä.